4.4. Päivi pyöräilee työmatkat – uusi menopeli alla!

 

Pyöräily on kaupungissa kätevä tapa liikkua. Pyörällä liikkuessa ei tarvitse matkalippua, ei juutu ruuhkiin ja eikä kohtaa pysäköintipulmia. Samalla se on parasta mahdollista arkiliikuntaa, joka tuottaa hyvinvointia asukkaille ja merkittäviä säästöjä yhteiskunnalle.

Pyöräilyn lisääminen on keskeinen osa Espoon ilmastotavoitteita. Ilmastopäästöjen ohella pyöräily auttaa vähentämään myös melu-, pakokaasu- ja pienhiukkaspäästöjä.

Liikkumistutkimusten mukaan pyöräilyn kulkutapaosuus on pääkaupunkiseudulla pysynyt lähes muuttumattomana 1980-luvulta, mikä osoittaa että toimet pyöräilyn edistämiseksi eivät ole olleet riittäviä. Kasvunvaraa kuitenkin on, sillä valtakunnallisen henkilöliikennetutkimuksen mukaan 64 prosenttia automatkoista on alle kymmenen kilometrin mittaisia.

Espoo on sitoutunut edistämään pyöräilyä ja nostamaan sen osuuden liikenteestä 15 prosenttiin vuoteen 2024 mennessä. Tavoitteen saavuttaminen edellyttää oikeita toimenpiteitä ja vaikuttavia investointeja Pyöräilyn edistämisohjelman mukaisesti. Tavoitteeseen voidaan päästä vain laadukkailla väylillä, jotka eivät katkea vaarallisiin työmaajärjestelyihin, huonoon talvikunnossapitoon tai pysäköityihin autoihin.

Liikennebarometrin mukaan espoolaisista 95 prosenttia suhtautuu pyöräilyn edistämiseen positiivisesti.

Lisätietoja: https://pyoravaalit.fi/espoo/